Puolimaraton ja agilityharkat samana päivänä

Meikäläinen ennen Uusi Lahti juoksun lähtöä

Ei sitä ihan rapakunnossa voi olla jos jaksaa puolikkaan juosta edes kerran vuodessa (näin uskottelen välillä itselleni). Tämä Uusi Lahti -juoksun puolikas 6.9.2015 jääkin ainoaksi puolimatkaksi tälle vuodelle. Tänä vuonna olen juossut aika vähän ja siksi en ole ilmoittautunut useampiin juoksutapahtumiin. En ole viitsinyt stressata juoksemisesta ja juoksukunnosta. Juokseminen on harrastus jota en koskaan halua lopettaa, koska siitä todella tulee hyvä olo. Juostessa voi kuunnella musiikkia josta tykkää tai suunnitella asioita kuten esim. mitä kirjoittaisin seuraavaan blogitekstiin. Hyvä juoksulenkki on vähän kuin terapiaa, jos on stressiä tai mieli apea. Kliseiseltä kuulostaa, mutta vaikeinta on yleensä laittaa ne lenkkarit jalkaan, mutta koskaan ei kotiovelle saapuessa kaduta että sai juostua edes muutaman kilometrin.


Nukka pääsi taas agilitytreeneihin, joihin onneksi päästiin myöhäisempään ryhmään, koska puolimaratonin takia en olisi ehtinyt agilitytunnille normaaliin aikaan. Vähän kyllä väsymys meinasi viedä voiton, mutta päästiin agitreeneihin kuitenkin. Nyt olen siirtynyt palkkaamaan Nukkaa enemmän lelulla kuin herkuilla ja Nukka on selvästi saanut vauhtia lisää. Nukka on tosi leikkisä tapaus ja agility on se mielestä entistä kivempaa kun saa repiä "lötköleluja". Ensin piti vaan keksiä oikeanlainen lelu. 

Nukka nauttii kesällä riippukeinussa olemisesta - Dobokoiran luonne erottuu tästä.

Pitää myös kehua meidän ohjaajaa Nooraa, joka on kärsivällinen ja joka osaa neuvoa koiran kasvatuksessakin, vaikka ongelma olisi kuinka omituinen. Ohjaaja on todella osaava, kun tuntee itsensä ja koiran tervetulleeksi tunnille, vaikka joka tunti koira saa hepulit, juoksee ja haukkuu ympäri kenttää ilman kontrollia ja omistaja pää punaisena yrittää keksiä miten milloinkin saisi koiransa kiinni. Jos Nooralla olisi mennyt hermot meihin, me ei enää käytäisi agilitytunneilla. Jos ohjaaja olisi neuvonut jonkin negatiivisen keinon hillitä koiran innokkuutta, koira ei enää nauttisi agilitystä enkä myöskään minä. Pisteet ohjaajan kärsivällisyydelle ja tilannehuumorintajulle! :D Pitääkin räpsiä joskus pari kuvaa myös agilitytunneista.

Seuraavassa kirjoituksessa yritän sitten päästä jo varsinaisista doboaiheista kirjoittamaan.

-Mirtsi